"Miksi se ostettiin?", koska se on vahvasti nostalginen. Katsoin ja kuuntelin paljon kuvia ja videoita, se on aika hyvä lähestymistapa alkuperäiseen. Kitara yksinään on akustisesti hirveän kovaa, yllättävän kovaa! Minulla on pari Gretschiä, Ibanezia, voin verrata niitä. Työn laatu on erittäin hyvä kahta vikaa lukuun ottamatta, joista toinen on korjattu tehtaalla, toinen lähes huomaamaton, kuten kaksi hienoa naarmua lakassa. Kaula on minusta vähän "pullea", mikä pyöreyden takia tuntuu enemmänkin, siihen tottuu muutamassa päivässä. Otelauta on intialaista laakeripuuta, yllättävän kaunista, ja jos ei tietäisi sen olevan, luulisi sen olevan hyvää tummaa ruusupuuta. Sidonta on hyvä, ei teräviä päitä, ei tietenkään tilauskauppa, mutta se on hyvä ja intonaatio täydellinen. Silta on tavallinen traagisen näköinen Epi, se toimii, siinä ei ole mitään vikaa, mutta se on ruma kuin synti. Kitaran soundiin on luultavasti erittäin vahvasti vaikuttanut omituinen kielenpidin, "FREKVENSATOR", positiiviseen suuntaan. Muotoilu on moitteeton, virheetön kromipinnoitus ja kiillotus. Eräänä päivänä Epiphone voisi tehdä sellaisen sillan! Liian yksinkertaisesta ulkonäöstä huolimatta avaimet toimivat erittäin hyvin, mutterissa ei ole hyppyä eikä hammaspyörä nykiminen. Hänen äänensä on erittäin jazz!!! Sähköisesti varsinkin, vaikka tehdaslanka ei ole huippuluokkaa! Minihumbukkerit, kuten suurin osa hyvistä videoista, ovat "puumaisia", hieman "jumittuneita", niissä ei ole (ilmeisesti!) normaalikokoista "reittä" ja ne kuulostavat hyvin samanlaiselta kuin voimakas jazzkitara. . Potentiometri ei sirise, ei jumiudu, tämä kitara on täysin "yhdessä". Yhteenvetona se on erittäin hyvä, mutta se kuulostaa hyvin erilaiselta kuin samankaltaiset, se on todella yksilöllinen.